26. helmikuuta 2011

Paino: 66.0kg
Pudonnut: 7.0kg
Vielä jäljellä: 11kg

Eilen oli oikein hyvä päivä. Lukuunottamatta sitä "kohtuullista" irtokarkkipussia, minkä kävin filkkarista valitsemassa. Miten niitä irtokarkkeja tuleekin aina otettua niin sairaan paljon..? Jotenkin kun sitä lappaa jokaista namua minkä tykkää pussiin vaikka vaan yhden tai kahden karkin verran, niin pian huomaa, että pussi natisee saumoistaan. Eilen tuli siis syötyä melkein 300g herkkuja. Olen ennenkin huomannut, että juuri nuo irtokarkit ovat minun heikkokohtani, niitä tulee niin helposti otettua liikaa. Enkä ole vieläkään oppinut, ettei niitä kaikkia karkkeja tarvitse syödä yhdeltä istumalta... Tuli nimittäin taas vedettyä koko pussi karkkia lärviin niin vauhdikkaasti, ettei melkein meinannut huomata mitä kaikkea sinne pussiin oli tullut valittua.

Onneksi tilannetta kompensoi eilisen hyvä liikuntasaldo. Aamulla kävin tosiaan uimassa ja sain kuin sainkin uitua sen 1500m. Sitten kipittelin kaupungilla osan päivästä ja illalla vielä sain raahattua itseni reilun tunnin mittaiselle kävelylenkille. Myös eilisen muut ruokailut olivat oikein hyvät, jos tuota herkkuhetkeä ei lasketa mukaan. Menemen on oikein kevyttä tavaraa ja iltapalaksi meni vain yksi sämpylä ja hedelmäsalaattia.

Tänään on ollut oikein letkupäivä. Kävin aamusta heittämässä leffan takaisin vuokraamoon, mutta muun päivää olenkin vain notkunut sisällä tehden... noh... oikeastaan en mitään järkevää. Kävelylle piti mennä ottamaan niitä valokuvia, mutta harmikseni tänään on ollut kovin pilvinen päivä, joten jätin sen reissun toiselle kerralle. Kohta sentään olisi tarkoitus suunnata juoksulenkille. Kiva, kun ulkona ei ole enää niin kylmää, niin ei tarvitse pukea viisiä housuja ja paitaa päälle.

Aikamoista muuten myös se, että tavoitteeni painaa 60 kiloa valmistujaisjuhliini mennessä on enää kuuden kilon päässä. Toisaalta kun miettii, että aloitin tämän urakkani viime vuoden syyskuussa ja painoa on kuitenkin pudonnut "vain" 7kg, niin huomaa, että eivät ne kilot aina putoakaan siihen malliin kuin oli suunnitellut. Siitäkin huolimatta olen saavutukseeni enemmän kuin tyytyväinen. Oloni on paljon virkeämpi kuin ennen ja ennenkaikkea olen onnellinen siitä, että aloitin juoksemisen ja se kulkee nykyisin jo aika mukavasti. Toivon, että tästä on tullut sellainen tapa, mitä en jätä ikinä taakseni vaan jatkan vaikka sitten sinne hautaan asti...

Kokonaistavoitteeseen on vielä 11kiloa matkaa, se tuntuu vielä melko paljolta, mutta uskon, että se on mahdollista saavuttaa. Täytyy vain olla tarkkana, ettei anna "repsahduksien" pilata motivaatiota, jolloin usein käy niin, että repsahdus jatkuu ja jatkuu ja pian huomaa syöneensä entiseen malliin kolme kuukautta putkeen ja että pudotetut kilot alkavat hiipiä takaisin.

Nyt minulla on siis 14 viikkoa aikaa pudottaa nuo ylimääräiset kuusi kiloa, jotka lanteillani hyllyvät. Se tarkoittaa suunnilleen 0.43kg pudotusta per viikko. Katsotaan onnistuuko. Aion täysillä pyrkiä tuohon tavoitteeseen, mutta en aio olla itselleni liian ankara jos en onnistukaan. Irtokarkkien syömisen voisin kyllä jättää taas vähäksi aikaa muille ja ostaa pienen suklaapatukan sen sijaan, sillä ne ensimmäiset karkit, mitkä sieltä pussista ottaa, maistuvat aina parhailta, eivät ne mitä ladot kiireellä suuhusi niiden viiden ensimmäisen jälkeen.

Ensi viikolla minulla on hiihtoloma ja menenkin porukoille sitä viettämään. Lisäksi muutan takaisin porukoille huhtikuun puolenvälin tienoilla. Pakko myöntää, että minua pelottaa miten pärjään tuolla laihdutusyritysteni kanssa. Täällä minun jääkaapistani löytyy vain salaatti- ja leipätarvikkeita. Kotikotona kaapit pullistelevat herkkuja kaikissa mahdollisissa muodoissa. On jäätelöä, karkkia, pullaa, keksejä, vaaleaa mössöleipää, pähkinöitä, mehuja... Siis mitä tahansa... Pelottaa asettaa itsensä siihen tilanteeseen, missä itsekuri todella punnitaan. Isälläni kyllä todettiin juuri sepelvaltimotauti ja äitini puhui, että heidän täytyisi ehkä käydä ravitsemusterapeutin luona juttusilla, niin ehkä tällä on vähän vaikutusta siihen mitä vanhempani nykyisin pistävät omiin napoihinsa. Olisin niin onnellinen, että he tajuaisivat nyt tämän iskän sairauden myötä miten haitallisia juttuja he syövät suurimman osan ajasta. Kotiruokaa he kyllä laittavat, mutta sekin rajoittuu ihan liian usein tuorepastaan. Herkkuja he ostavat useita kertoja viikossa ja vaikka se olisi se pieni suklaa patukka kolme kertaa viikossa niiden viikonlopun isompien herkkujen lisäksi, niin se menee jo överiksi.

Nähtäväksi siis jää miten elämäntapojeni koulutuksen käy kun edessä on muutto takaisin vanhempien luokse. Nähtäväksi jää myös se miten pääni kestää siellä asumisen, nyt kun olen tottunut asumaan ihan omassa rauhassa... Toivottavasti homma kuitenkin toimii edelleen yhtä hyvin kuin silloin kun asuin vielä kolmisen vuotta sitten kotona täysipäiväisesti.