tiistai 21. syyskuuta 2010

Uimista ja lettuja

Päivän ruokailut eivät menneet ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta onneksi lipsuminen oli vain pientä! Aamulla söin kuuliaisesti ne kaksi real-leipää kinkulla, salaatilla ja kurkulla, mutta koulussa otin juures-peruna-muusin, kolmen kekripyörykän ja salaatin lisäksi pienen palan vaaleaa leipää ja neljä pikkuruista lettua ja vadelmahilloa. Mutta en potenut siitä syyllisyyttä sillä kehnon ilman takia kouluun piti kävellä pyöräilyn sijaan ja uimaankin menin koulusta.

Uiskentelin noin 50minuuttia ja ehdin uida laskujeni mukaan 1400m. Eli ihan jees. Jos olisin koko tunnin ollut niin olisin ainakin sen 1600m ehtinyt uimaan, mutta kun allas alkoi ikävästi täyttyä, niin lähdin suihkuun jo vähän aikaisemmin. Tuo tiistai ei selvästikään ole ihanteellisin päivä käydä uimassa kun sinne tulee joku uimaryhmä puoli neljältä, jolloin heille on varattu kaksi rataa ja muille jää sitten kolme rataa käyttöön. Pitää jatkossa siis yrittää silloin torstaisin käydä uiskentelemassa...

Mutta ihan mukava päivä ollut. Vähän ärsyttää kouluhommat, jotka eivät oikein ota onnistuakseen, mutta kai nekin tosta lutviutuvat pikkuhiljaa. Nyt oon ihan väsy ja paikkoja taas kolottaa kummasti. Huomenna kun vielä jaksaisi käydä lenkillä heti koulun jälkeen niin olisin oikein tyytyväinen itseeni. Sitten saan pari hyvin ansaittua vapaapäivää mökillä. Pitää vaan pitää huolta, ettei se mässäily mene ihan överiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti