tiistai 14. syyskuuta 2010

Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Haluatko saavuttaa jotain?

Päätä mitä haluat, tee suunnitelma ja toteuta se. Näin pääset tavoitteisiisi.

Olisipa se noin helppoa. Jokainen laihduttamaan ryhtynyt tietää, ettei ihailtavan terveellisen ruokavalion noudattaminen ole helppoa kun mieli tekee sipsiä, karkkia tai mitä tahansa, mikä posauttaa kalorit pilviin tai kun ulkona sataa kaatamalla vettä ja pitäisi lähteä lenkille.

Ei helppoa tavoitteiden saavuttaminen ei ole, mutta mahdollista kyllä. Täytyy vain oppia joustamaan tilanteista riippuen ja välillä mentävä vaikka sen harmaan kiven läpi, jotta pääsisi eteenpäin.

Itse en ole kovin hyvä pitäytymään tarkasti tehdyissä suunnitelmissani. Saatan esimerkiksi valita illalla vaatteet valmiiksi seuraavaa päivää varten, jottei kallista nukkumisaikaa kuluisi vaatekaapin penkomiseen, silti aamulla totean, etteivät ne vaatteet tunnu oikeilta ja päädyin kuitenkin penkomaan kaappia silläkin uhalla, että kello lähestyy jo uhkaavasti lähtöaikaa. Tai sitten juuri tämän laihdutuksen kanssa... Aamulla päätän lähteä lenkille, mutta kun tulen koulusta kotiin rättiväsyneenä ja karmivan nälissäni, otan ruokaa ja sillä verukkeella siirrän lenkkiä myöhemmäksi, koska täydellä vatsalla ei voi lenkkeillä. Yhdeksän aikaan huomaankin jo, että lempiohjelmani telkkarissa alkaa ja vielä pitäisi lenkille lähteä. Noh, sen lenkin voi siirtää huomiselle, koska en omista tallentavaa digiboxia (vanhempani kyllä omistavat), joten muuten missaan tämän "elintärkeän" tunninmittaisen pläjäyksen soopaa.

Miten siis pysyä suunnitelmassa? Sitä lähden nyt opettelemaan...

Mutta asetan ihan ensin tavoitteet itselleni, joihin on realistista pyrkiä:
  • En on ihan varma painostani, mutta epäilen sen heiluvan siellä 72-73kilon kieppeillä (apua!), joten tahdon pudottaa painoni 65kiloon tämän vuoden loppuun mennessä! Se tarkoittaa, että minulla on (jos lyhyen matikan oppimäärällä osasin laskea oikein) 108 päivää aikaa pudottaa painostani se 7-8 kiloa. Eli se tarkoittaa 0.065-0.074kilon pudotusta päivässä (kun aletaan ihan pelata desimaaleilla, haha). Helpommin sanoisin, että viikossa pudotus saisi olla 0.4-0.5 kilon tuntumassa. Lopullinen tavoite olisi päästä 55-57kiloon kesään 2011 mennessä. Tuolloin painoindeksini olisi 22.3-23.1, eli normaalipainossa. Ja tietenkin loppuiän tavoite olisi pysyä noissa mitoissa, eli oppia elämään terveellisesti.
  • Vuoden loppuun mennessä jaksaisin juosta puolituntia yhteen soittoon. Tämä tulee olemaan minulle kova haaste, koska nyt olen jo rättipuhkipoikkikuollut viiden minuutin reippaan juoksun jälkeen. Minulla on kuitenkin useampi kuukausi aikaa treenata itseäni ja uskoisin pystyväni siihen pienellä tsemppaamisella ja kannustuksella.
  • Vuoden loppuun mennessä ehdin uida 2000m tunnissa. Olen ollut uimari nuorempana ja tekniikka on siis hallussa, nyt kun saisi vielä kunnon siihen tasoon, että ehtisin uida tuon määrän. Viimeksi kun kävin uimassa pari viikkoa sitten tulokseni oli 1.5km, mutta minulla olisi vielä ollut noin kymmenisen minuuttia aikaa uida kun päätin, että nyt riitti. Toinen samaan kastiin kuuluva tavoite voisi olla, että jaksaisin uida vaparia 200m putkeen. Nyt menee noin 50-75m kunnes on pakko vähän hengähtää. Vapari on minulle se kaikkein tehokkain uintimuoto ja jotenkin lähden aina uimaan sitä vähän turhan ripeästi, jolloin tietysti läkähdyn nopeasti. Nyt siis lisää treeniä.
  • Vyötärön ympärys kaventuisi ainakin 75cm:iin. En tiedä kuinka mahdollista tämä on, mutta siihen aion pyrkiä. Vyötärön ympärykseni on nyt noin 80cm, joten viitisen senttiä kun saisi nipistettyä pois niin olisin onnellinen kuin lapsi karkkikaupassa.
  • Reiteni eivät enää hankaisi yhteen. Haluan ihan oikeasti käyttää kesähelteillä mekkoja ja hameita ilman niitä hiostavia sukkahousuja, ilman että reiteni hinkkaavat yhteen aiheuttaen kivuliaita hankaumia...
  • Oppia nautiskelemaan ruoasta ja herkuista. Huomaan vetäiseväni suklaalevyn, litran pönikän jäätelöä tai kulhollisen pastaa napaani niin nopeasti, etten ehdi edes maistaa miltä syömäni ruoka maistuu. Tähän on tultava muutos ja tahdon oppia ahmimisen sijaan nautiskelemaan ruoista hitaasti ja tajuamaan sen, että vähemmän on enemmän. Se nimittäin todella on. Ne kolme ensimmäistä suklaa palaa maistuvat miljoona kertaa paremmilta kuin se kahdeskymmenesviides pala.
Siinä muutama minulle tärkeä tavoite, joihin aion pyrkiä suurella tarmolla ja innolla.

Entäs sitten kuinka ajattelin pääseväni noihin tavoitteisiin?

Seuraavassa kolme avaintekijää:
  1. Ruokavalioremontti
  2. Liikunta
  3. Aktiivinen arki
Mitä nuo sitten pitävät sisällään? Siitä seuraavassa kirjoituksessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti