Mistä tuota lunta oikeasti riittää? :O
Palailu laihdutukseen on alkanut, melko hitaasti kylläkin, mutta toivottavasti myös varmasti...
Parit viime viikot ovat olleet aivan naurettavia. Olen vedellyt pöniköittäin Ben&Jerry's-jäätelöitä, ehkä litran verran suklaamoussea, keksejä, mehuja, leipää, kakkua, kaakaota... You name it.
Ensin ajattelin, että hei tämän viikonlopun saan herkutella tai että mulla oli tänään niin rankka päivä, että kaipaan piristystä... Yhtäkkiä huomasin, että niitä "rankkoja päiviä" tuntui olevan joka päivä ja herkutteluviikonloppu jatkui seuraavan viikon puoliväliin, kun taas perjantaina alkoi uusi herkutteluviikonloppu... Surullista itsensä huijaamista. Kyllä olen väsynyt ja kouluhommat stressaavat, mutta sokeri ei ole vastaus siihen. Tänään tajusin kuinka helppoa on koukuttaa itsensä sokeriin ja kuinka sitä haluaa kokoajan lisää ja lisää. Tänäänkin ostin jotain hyvää, mutta onneksi "vain" 100g mansikkarahkavaahtoa sen puolenlitran jäätelöpaketin sijaan. Jos sitä aluksi vähän vähentäisi noita herkkuja ja lopulta pääsisi niiden kanssa taas sopuisaan ja leppoisaan kanssaeloon. Ongelmia tuottaa tämän hetkinen elämäni, joka viikonloppuna on jotain erikoista, ensin kaverit olivat kylässä, viimeksi äiti ja ensi viikonloppuna siskoni. Sitten luvassa on konserttia ja leffareissu helsinkiin, sitten muutto, sitten kaverin synttärit, sitten kuka tietää... Jotenkin erityistilaisuuksiin onnistun aina liittämään ruoan ja nimenomaan ne herkut. Mutta tästä ei tule mitään jos joka viikonloppu on erityinen ja herkkuja tulee syötyä koko ajan! Sitten kun niitä herkkuja jää viikonlopulta kaappeihin, niin arvatkaa vaan pysyvätkö ne siellä? Eivät. Ehkä täytyisi heittää roskiin ja lorauttaa fairya päälle, kuten Miranda teki Sinkkuelämää-sarjassa kun ei pystynyt hillitsemään omaa herkutteluaan. Juuri tuollaisesta tilanteesta itseni taas viikonloppuna löysin kun olimme tehneet äitini kanssa suklaamoussea ja sitä jäi suurinosa vielä minulle kun äitini lähti kotiin... Ahmin sitä kitaani, vaikka järki huusi, että pidä vähän taukoa, hengitä välillä... Mutta ei, lusikka toisensa perään meni suuhun ja taas kippoon kauhaisemaan lisää moussea... Ei tunnu kivalta olla tässä tilanteessa... Kerran jopa löysin itseni vessasta ja yritin työntää hammasharjaa kurkkuun, jotta voisin oksentaa mättämäni herkut pois mahastani. Se menee jo sairaaksi. En todellakaan halua kehittää itselleni tähän vielä jotain syömishäiriötä. Onneksi vihaan oksentamista yli kaiken, joten buliimikkoa minusta ei varmasti tule... Jostain ahmimishäiriöstä en sitten olisi ihan niinkään varma. Huoh.
Liikunta sitten... Sekin on jäänyt todella pieneksi. Viime viikolla kävin kerran tunnin kävelylenkillä ja uimassa. Äidin kanssa kävimme myös pienellä kävelyllä lauantaina päivällä. Juoksemaan en ole itseäni saanut, mikä on todella omituista, sillä muistan vielä kuinka hyvä olo siitä tulee. Säät eivät ole oikein innostaneet ja koulun jälkeen olen ollut niin väsynyt, että olen ollut valmis vain kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan parin tunnin päikkärit. Tänään aloitin taas liikunnan käymässä puolentunnin reippaalla kävelyllä. Juoksemista ajattelin yrittää perjantaina, kun on vapaapäivä ja koko päivä aikaa. Ensin voi nukkua pitkään ja sitten paremmilla voimilla lähteä rennolle juoksulenkille. Yritän ottaa liikunnan taas elämääni mukaan ensin pikkuaskelin, käymällä kävelyllä ja juoksemalla aluksi pari kertaa viikossa ja lisäämällä määrää pikkuhiljaa.
Laihdutustavoitteet olen hetkellisesti kuopannut... Tai ainakin sen, että laihtuisin 60-kiloiseksi valmistujaisiini mennessä. En usko, että enää pystyn pudottamaan tarpeeksi kiloja tuohon päivään mennessä. Nyt ensisijainen päämääräni on saada taas tämä homma kulkemaan. Opetella uudelleen terveelliset elämäntavat ja aloitella pikkuhiljaa taas liikuntaa. Tärkeintä olisi saada itsensä taas virkeämmäksi ja terveemmäksi. Puntarilla en ole käynyt ja lykkään sitä vielä siihen asti, että olen selvinnyt näistä menkoista. Tiedän, että lukema ei tule olemaan kaunis, mutta jossain välissä se on pakko vain kohdata silmästä silmään.
Kaipaisin vaan jo niin kovasti sitä kevätaurinkoa, joka tuntuu nyt piilottelevan jossain kaukana tuon inhottavan pilvimassan ja lumisohjon takana.
Mutta eiköhän se kevät koita ja aurinko paista tähänkin risukasaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti